D-vitamiinin pääasiallinen lähde on auringonvalo ja sen UVB-säteily.
Auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta iholla käynnistyy D3-vitamiinin tuotanto. Siihen ei paljon tarvita: 10–15 minuuttia kesäaurinkoa käsiin, käsivarsiin ja kasvoihin tai muualle samankokoiselle ihoalueelle muutaman kerran viikossa takaa D-vitamiinin riittävyyden. Aamuaurinko sisältää enimmäkseen UVA-säteitä, jotka eivät juurikaan edesauta D-vitamiinin muodostusta iholla. Paras aika D-vitamiinimuodostuksen kannalta on Suomessa klo 11-15 välillä.
Viikon aurinkoloma talvella riittää D-vitamiinilähteeksi n. 6-8 viikoksi.Pohjoisen ihmisen vaalea iho kykenee synnyttämään D-vitamiinia tehokkaammin vähäisessäkin auringonvalossa kuin tummempi iho. Ihon ruskettuminen vähentää D-vitamiinin tuotantoa ja aurinkovoiteet voivat jopa estää sen, edellyttäen, että voidetta on levitetty tasaisesti kaikkialle ihoon. D-vitamiinin liikasaantia auringosta ei tarvitse pelätä, sillä iho säätelee itse sopivan tuotantomäärän. Päinvastoin monilla suomalaisilla on jopa aurinkoisenkin kesän jälkeen puutetta D-vitamiinista.
D-vitamiinin muodostusta ajatellen ihoa ei pidä peittää auringonsuojavoiteilla, sillä jo suojakertoimen 8 aurinkosuojavoide estää D-vitamiinisynteesin.Talvisessa pohjoisen auringossa ei ole riittävästi UVB-säteilyä vitamiinin tuotantoa varten, sillä syyskuun lopulta maaliskuun loppuun aurinko paistaa väärästä kulmasta. Se, mistä kulmasta aurinko paistaa, vaikuttaa ultraviolettivalon määrään.
Lue lisääVain alle 35º leveyspiireillä aurinko paistaa läpi vuoden niin suoraan, että D-vitamiinisynteesi on mahdollinen. Pohjoisella pallonpuoliskolla 35º leveyspiirin tuntumaan sijoittuvat muun muassa Kypros, Tokio ja Los Angeles, eteläisellä Buenos Aires, Etelä-Afrikan eteläisin kärki ja Australian eteläisimmät osat. Suomessa, joka sijaitsee 60-70° leveyspiirien välissä, D-vitamiinin tarve on pimeään vuodenaikaan ilmeinen, mutta monet hyötyisivät D-vitamiinilisästä myös kesäaikaan.
