D-vitamiini näyttää uusimpien tutkimusten mukaan olevan tarpeellista myös aivoille: se pitää yllä muistia, oppimis- ja päättelykykyä sekä edistää henkisiä toimintoja.
Brittiläisen Manchesterin yliopiston tutkijat vertasivat yli 3 000:n, iältään 40-79 -vuotiaan ihmisen henkistä vireyttä. Tutkijat havaitsivat, että ne, joiden veressä oli muita vähemmän D-vitamiinia, selvisivät tehtävistä huonommin. Tutkimuksessa pystyttiin poistamaan koulutuksen, masentuneisuuden ja fyysisen aktiivisuuden vaikutukset tuloksiin.
Journal of Geriatric Psychiatry and Neurology -julkaisussa puolestaan kerrotaan amerikkalais-englantilaisesta kolmen yliopiston tutkimuksesta, jossa löydettiin yhteys D-vitamiinin ja ikäihmisten henkisen vireyden välillä. Lähes 2000:n yli 65-vuotiaan koehenkilön ryhmässä ne, joiden D-vitamiinin saanti oli puutteellisinta, kärsivät yli kaksi kertaa keskimääräistä useammin kognitiivisista eli tiedollisten toimintojen häiriöistä.
